Asikkala

Asikkalan pitäjä

Lyhyt historia


Rautakauden hämäläisten uudisasukkaiden on todettu saapuneen Päijät-Hämeeseen 600-luvulla jKr. ja kiinteän asutuksen levinneen jo varhain Hollolan ja Asikkalan kautta itään Nastolaan asti. Hollolan emäseurakunta perustettiin 1200-luvulla ja pitäjän kivikirkko rakennettiin ilmeisesti vuosina 1495–1510. Asiakirjoissa Asikkala mainitaan ensimmäisen kerran v. 1443, jolloin määriteltiin Sysmän ja Asikkalan välinen raja.

Keskiajalla Päijät-Hämeeseen perustettiin kruunun hallintoa varten Hollolan, Asikkalan ja Tennilän hallintopitäjät.  Omana hallintopitäjänään Asikkala mainitaan 1445, jolloin siihen kuului laajoja alueita myös Päijänteen itäpuolelta, pitäjän verokuntia olivat Viitaila, Asikkala, Urajärvi ja myöhemmin perustettu Ruuhijärven neljännes eli nykyinen Nastola. 

Vuonna 1547 Asikkalasta tuli Hollolan kappeli ja itsenäinen seurakunta 1848. Pitäjän vanha puinen ristikirkko rakennettiin 1600-luvun lopulla (1689) ja se toimi pitäjän keskuksena 1880-luvulle. Uusi kirkko rakennettiin tiilestä vuosina 1877–1880, se oli varakkaan maatalouspitäjän rakennushanke, josta alettiin käyttää nimitystä ”Miljoonan tiilen kirkko”.  Vanha kirkko purettiin vuonna 1892 ja sen hirsiä käytettiin rakennettaessa kirkonmäelle pitäjän vanhin kansakoulu (1892).

Vanha ja nykyinen Asikkalan kirkonkylä

.
Pitäjän keskustaajaman siirryttyä Vääksyyn kirkonkylä on säilynyt agraariympäristönä ja avarana viljelysmaisemana. Taustalla Päijänteen Asikkalanselkää. Kylä kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Aikoinaan kirkonkylä muodosti Hillilän ja Kurhilan kylien kanssa suurkylän. Asikkalan kotiseutumuseon rakennukset sijaitsevat kirkon ympäristössä: Esinemuseo kirkonmäellä 1850 valmistuneessa pitäjänmakasiinissa, Talomuseo vastapäätä kirkkoa Kirkkotien toisella puolella vanhan pappilan pihapiirissä ja Maatalouskonemuseo, kuvassa kirkon metsikön takana pellon reunassa. (Yläkuva: Kotiseutumuseo, alakuva Asikkalan kunta.)

Länsi- ja Itä-Suomen kulttuurirajalla

Päijänne on järvenä jakanut historiallisen Suo­men kahtia, se on ollut hä­mäläisten ja karjalaisten välinen raja, pelto- ja kas kikulttuurin, länsi- ja itä­murteiden, kyläyhteisöjen ja suku­yhteisöjen, ja ennen luterilaisuutta roomalais- ja kreikkalaiska­tolisen uskonnon raja.


Asikkala kuuluu länteen, hämäläiseen peltovilje­lijöiden kulttuuriin. Rautakaudella viljelijöiden vetoeläimenä ovat olleet lehmät ja vetohärät, sit­ten kyntöhevoset ja viimeisten sotien jälkeen trak­tori; koneellisen maanviljelyn alkuaika on Asik­kalan museossa nähtävänä. 

Hämäläiset asuivat tiheissä ryhmäkylissä, joita ympäröivät avoimet pellot ja niityt. Kaikki puut oli kylistä kaadettu, tuon ajan ihmiset halusivat ympärilleen avaruutta, ja puuttomissa kylissä hyönteisiäkin oli vähemmän. Talonpoika oli en­nen kaikkea kyläläinen, savolainen kaskiviljelijä suvun ja suurperheen jäsen.

Ennen isoajakoa, joka Asikkalassa alkoi 1760-lu­vulla, ei tunnettu maan yksityistä omistusta. Pellot kuuluivat kylälle, ja ne jaettiin sen mukaan, pal­jonko perheessä oli jäseniä ja työvoimaa, näin on ollut aasialaisissa agraarikulttuureissa jopa ny­kypäiviin asti.

Historiallisia kiinnekohtia

Kylien elämää

Comments are closed.