Kaikilla pitäjillä ja kylillä oli oma haukkumanimensä eli köllinsä, joilla niiden asukkaita kiusoiteltiin. Pilkkanimet olivat erityisesti miesten perinnettä, joita käytettiin markkinoilla ja nuorten miesten kylätappeluissa nostattamaan oman kylän henkeä (Kirsti Mäkinen 2007).
Asikkalalainen oli naapuripitäjäläisten puheissa harjaniska, hevosvaras, hienonjauhattaja ja tallukkajalka. Suosituin pilkkanimi on ollut hienonjauhattajat, joka olisi syntynyt todellisuudessa sattuneesta tapauksesta. ”Kaksi Asikkalan isäntää, jotka olivat vihoissa keskenään, sattuivat yhtaikaa Vääksyn myllyyn. Toinen isäntä sai kuormansa jauhettua, käänsi salaa tuutin pois kivien päältä ja laski kasat (ulosteensa) myllyn silmään. Mylläri ei huomannut tapausta, vaan jauhatti kasan uudelleen.” Tästä syntyi sanonta: ”Asikkalan äijä män myllyyn ja paskans myllyn silmään. Kyl tuli hienoja jauhoja. Tätä juttua ei o uusittu toiseen kertaan.”
Joku asikkalalainen oli varastanut hevosen tai useampiakin, ja siitä on koko pitäjä saanut kuulla. ”Se ei o oikea asikkalaine, jokei seittentä kertoa omaansa varasta”. Hevonen oli arvokas eläin, omaisuutena niin kuin nykyisin auto. Hevosia varastettiin talleista ja laitumilta, ja niistä julkaistiin etsintäkuulutuksia paikallisissa lehdissä.
Pellavasta tehdyt kovapohjaiset tallukat ovat olleet asikkalalainen käsityötuote, todellinen taideteos. Nimityksinä tallukka ja tallukkajalka ovat Asikkalassa yhä käytössä, siinä on hyväntahtoista huumoria ei halveksuntaa. Pitäjässä on mm. hotelli Tallukka, jolla on yli 50-vuotinen historia.
