Vapaaehtoistyötä historian parissa
Tästähän ei pitänyt puhua yhdistyksen piirissä, mutta kuinkas kävikään! Asia tuli julki tämän sivuston teon loppuvaiheessa, kun yhdistyksen jäsen Leena Lehtinen sattui vilkaisemaan kunnan laitamilla sijaitsevaan lehtien ja kirjojen kierrätyslaatikkoon. Käteen tarttui kiintoisa kirja sekä lehti, jossa yllättäen olikin juttua tutusta henkilöstä: yhdistyksen puheenjohtajasta.
Lehti on ET Terveys 7/22, 10.8.2022. Tekstin kirjoitti Tuija Halmekoski, jolla on yhteyksiä mm. Kalkkisiin ja kuvat otti lahtelainen Tommi Mattila.
Jos haluat nähdä artikkelin sivut suurempana, klikkaile kuvagallerian Lehtijuttu-sivulle.
Asikkalan Kotiseutuyhdistyksen 60-vuotishistoriikki
Erkki Raunio, 2014
Esitetty 13.7.2014 perinnepäivässä
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun Asikkalan Kotiseutuyhdistys perustettiin. Toukokuun toisena päivänä 1954 Yttölän isäntä Martti Suntela oli kutsunut kotiinsa joukon kotiseutuhenkisiä asikkalalaisia keskustelemaan kotiseututyöstä. Oltiin yhtä mieltä siitä, että pitäisi ryhtyä vaalimaan täkäläistä arvokasta kansanperinnettä niin, että saataisiin aikaan kotiseutumuseo ja Asikkalan pitäjähistoria. Asioiden eteenpäin viemiseksi päätettiin perustaa Asikkalan Kotiseutuyhdistys. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Martti Suntela, Anna Laitinen, Onni Kapari, Hannu Päärilä, Toivo Pitkonen, Einari Toppola, Paavo Iso-Heikkilä, Huugo Seino, Jussi Tuominen sekä varajäseniksi Urho Jussila, Roope Lehtinen ja Heikki Peltola. Mainittakoon, että seuraavassa kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Martti Suntela, ja hän hoiti tätä tehtävää 41 vuoden ajan. Ketään näistä perustajajäsenistä ei enää ole elossa, sillä viimeisenä ollut, ja yli 40 vuotta rahastonhoitajana toiminut Hannu Päärilä kuoli viime talvena.
Alkuajan toiminnasta voidaan mainita, että seuraavana vuonna eli 1955 yhdistys sai manttaalikunnalta entisen lainajyvästörakennuksen, jota alettiin valmistella esinemuseoksi. Sen avajaisjuhla, jossa puhui mm. maaherra Mattsson, pidettiin vuonna 1958. Tällä välilläkin oli juhlittu, nimittäin Päijänteen höyrylaivaliikenteen sata vuotiasta virstanpylvästä. Oli paljastettu siitä kertova pronssilaatta Vähä-Äiniön Kuoreniemeen. Helsingin Asikkala-Seurakin huomioi uuden yhdistyksen lahjoittamalla Asikkala-ryijyn museolle. Heti alkuunsa yhdistys liittyi Suomen Kotiseutuliittoon ja Hämeen Heimoliittoon. 1957 pantiin alulle Asikkalan historian kirjoittaminen ja Asikkala-filmin teko, jotka sitten kunta toteutti. Vuonna 1962 museo sai merkittävän lisäyksen kokoelmiinsa, kun kurhilalainen Jalmari Maunula lahjoitti omistamansa 1100 esinettä museolle. Perinnetietoa ja murrenäytteitä kerättiin eri arkistoihin. Kaiken aikaa on pidetty kiinteää yhteyttä Lahden maakuntamuseoon, ja mm. Päijät-Hämeen museoretkeilyjä on ollut Asikkalassa, samoinkuin Hämeen heimojuhliakin. Tulkoon mainituksi osallistuminen Anianpellon maatalousnäyttelyyn v. 1968 järjestämällä juhlakavalkaadi. Vielä silloin löytyi lähiseuduilta yli 20 hevosta, joiden vetämissä vaunuissa historialliset henkilöt matkasivat läpi Anianpellon.
Yhdistyksen museotoiminta sai tuntuvan sysäyksen eteenpäin, kun v. 1973 vuokrattiin seurakunnalta tämä tontti, jossa nyt olemme. Vuokra-aika on 50 v. Ensimmäiseksi kunnostettiin tuo pappilan entinen kivinavetta ajokalumuseoksi. Siellä on erilaisia hevosvetoisia vaunuja, rattaita ja rekiä nähtävänä. Seuraavaksi siirrettiin Pulkkilasta tämä Vähä-Hanskalan päärakennus, josta löytyi vuosiluku 1786. Samoihin aikoihin tuotiin myös useimmat muut rakennukset eri puolilta pitäjää, niin että avajaiset pidettiin elokuussa 1978. Tuo kaksikerroksinen hevostalli tuotiin myöhemmin. Samoin myöhemmin kunnostettiin arkistoksi tuo entinen pappilan arkistorakennus.
Vuodesta 1979 alkaen on vietetty tätä kesävieraiden kirkkopyhää ja Asikkalan perinnepäivää aina heinäkuun toisena sunnuntaina. Moni puhuja ja ohjelman suorittaja täällä on vieraillut, mutta muistaa sopii, että Martti Suntela kirjoitti kuusi historiallista näytelmää näihin tilaisuuksiin 1980-luvulla. On myös järjestetty adventti- ja joulutilaisuuksia täällä joinakin vuosina. Kaikkina kuluneina vuosina on pidetty museo avoinna yleisölle kesäaikaan.
Vielä rakennuksista pitää mainita, että 1985 tehtiin paljon varoja vaatinut maatalouskonehalli. Sinne on varastoitu maataloudessa käytettyjä koneita ja välineitä eri aikakausilta. Asikkala on aina ollut maatalouspitäjä, ja niin ollen on hyvä, että vierailijoilla on mahdollisuus tähänkin ammattiin tutustua koneiden kautta. Viimeisin rakennus on uusi arkisto, jossa on nykyaikaiset tilat niin oman yhdistyksen kuin muidenkin asikkalalaisten yhdistysten papereille. Suuri oli se työmäärä, joka oli tehtävä monissa hakemuksissa, työnjohdossa ja käytännön rakentamisessa niin, että tilat tulivat valmiiksi ja kalustetuiksi. Suurimman helteen tästä kantoi Herkko Halme, josta hänelle parhaimmat kiitokset.
Tämän kaiken edellä kerrotun on tehnyt mahdolliseksi vuosikymmenten aikainen monien monien ihmisten suorittama talkootyö. Sen on tehnyt mahdolliseksi myös monien yhteistyökumppaneiden rahallinen tuki, suurimpana mainittakoon Asikkalan kunta. Toivoa sopii, että talkoohenkeä Asikkalasta löytyy vastaisuudessakin niin, että kotiseutuyhdistys voisi vaalia menneiden sukupolvien työtä tulevinakin aikoina.
Historiaa näytellen
Vuoden 1983 Perinnepäivänä museolla esitettiin Martti Suntelan kirjoittama näytelmä ”Rovastintarkastus Asikkalassa 1678” ja vuotta myöhemmin saman tekijän ”Rovastinkäräjät Asikkalassa 1672”. Hollolan rovastia esitti Erkki Raunio.
Molemmat näytelmät perustuvat alkuperäisiin pöytäkirjoihin. Rovastin tarkastuksessa kuudennusmiehet kieltäytyivät antamasta Hollolaan rakennustarvikkeita palaneen kirkon korjaukseen ja rovastin käräjillä käsiteltiin mm. isännän juopottelua, piikatyttöjen juoruilemista ja kiroilua sekä kapteenin käyntejä sunnuntaisin Lahdessa.
Kuudennusmiehet – keitä he olivat?
Kuudennusmies on 1600-luvulta lähtien ollut kaikissa Asikkalan kylissä. Hän oli käräjillä valittu seurakunnan edustaja, joka valvoi, että kyläläiset elivät Herran nuhteessa ja tottelivat annettuja käskyjä. Kuudennusmiehet huolehtivat siitä, että kaikki talot maksoivat veronsa ja papistolle kuuluvat maksunsa, perivät sakkoja ja ulosottoja, ja johtivat kaikkia kirkon hankkeita kuten kirkkojen, kappelien ja pappiloiden rakentamista. Kirkkoherran, kirkonisännän ja kuudennusmiesten oli pidettävä pitäjänkokouksia ainakin kaksi kertaa vuodessa, niiden pohjalta syntyivät kuntakokoukset ja kunnallishallinto (1865).
Asikkalan komppania
Ruotsin suurvaltasodat käytiin talonpoikien voimin. Kylien talolliset olivat velvollisia ylläpitämään ruotusotamiehiä; suurimmat talot eli rusthollit saivat verovapauden varustaessaan sotaan ratsumiehen, rakuunan. Ruotusotilaiden määrä kasvoi 1600-luvulta lähtien niin, että 1700-luvun alussa Asikkalassa oli kaikkiaan 84 ruotuväen torppaa. Rauhan aikana ruotusotamiehet asuivat torpissaan ja nauttivat pientä palkkaa, monet tekivät palkkatöitä isäntätaloilleen tai harjoittivat jotain käsityöläisammattia, ja äkseerasivat sunnuntaisin Hillilän sotilaskentällä tai kirkolla. Verovapaiden ratsutilojen isännät olivat velvollisia ”ratsastamaan” itse tai palkkaamaan rakuunan, kylissä rusthollien isäntäväki muodosti ns. säätyläisluokan. Asikkalassa oli tuolloin 15 ratsutilaa.
Suuressa Pohjan sodassa vuosina 1700-1721 Asikkalan komppania hupeni jokaisessa suuressa taistelussa lähes puoleen. Viipurin taistelussa (1710) jäi jäljelle kymmenkunta sotilasta ja komppania oli luotava uudestaan. Napuen taistelussa Isossakyrössä 1714 kaatuivat melkein kaikki, jotka vielä olivat jäljellä. Ruotsiin komppaniasta pääsi pakenemaan ehkä 20 miestä, Kaarle XII:n Norjan retkellä 1719 eksyi tuntureille toistakymmentä asikkalalaista ja lopulta 1722 Asikkalan komppaniasta oli jäljellä 10 ruotusotilasta. Taisteluista palanneista suurin osa oli ”veronmaksukyvyttömiä”, köyhiä ja sairaita, jopa ”rutiköyhiä”.
Kun Hämeen jääkäripataljoonaan ei Pohjansodan jälkeen löytynyt riittävästi uusia sotilaita, tilalle tuotiin 1722 ruotsalaisia ”lainamiehiä”, heitä oli jopa puolet monien pitäjien ruotusotilaista. Asikkalan sotilastorppiin tuli 48 kreivi Hans von Fersenin rakuunaa, joista muutama jäi paikkakunnalle. Heistä tuli asikkalalaisia. (Yrjö Blomstedt, Asikkalan historia 1981; Heikki Vuorimies 2015) – M.S.
Kupurasolki löytyi Hillilästä
Tapani Koskinen löysi tämän kupurasoljen vuonna 1952 Halkomäen reunasta Hillilästä. Hän oli silloin 7-vuotias.