Asikkalan kevyet pellot sopivat hyvin pellavan kasvatukseen. Viljelyn määrästä puhuttiin kapan aloina eli kuinka suuri ala kapallisella siemeniä saatiin kylvettyä. Pellavan viljely ja sen jälkeinen kuitujen käsittely vaativat monta työvaihetta ja siten paljon töitä. Viljely vähenikin nopeasti jo sata vuotta sitten pellavaa pehmeämpien puuvillakankaiden tultua markkinoille.
Äestyksen jälkeen pellavapelto tuorottiin eli mättäät ravisteltiin ja poistettiin ja pelto muutenkin siistittin. Pellava kylvettiin tuomien kukkiessa. Vanha ohje oli, että kylvetään niin tiuhaan, että lutikka voi kävellä siemeneltä toiselle. Kylvön jälkeen siemenet mullattiin äestämällä. Pellava kitkettiin kun se oli reilun sormen mittaista. Entiseen aikaan kitkettiin paljain jaloin tai tallukat jalassa ja jopa istualtaan. Pellava ei välittänyt tallauksesta vaan nousi uudestaan pystyyn. Kitkemistä pidettiin tarpeellisena vaikkei niin roskiakaan olisi ollut. Sanottiinkin, että pellava ei kasva, ellei se persettä näe. Pellava kukki kauniin sinisin kukin. Myös muun värisiä kukkia oli, kuitupellavassa myös valkoisia ja koristepellavassa punaisia.
Pellava nyhdettiin juurineen kun alimmat lehdet alkoivat kellastua ja sylkky koveni. Nyhtäjät sitoivat paksun kankaan tai säkin vyötäisilleen, kiskoivat kaksin käsin kourauksen maasta ja löivät juurista mullat pois sitä vasten. Kouraus jaettiin kahteen sormaukseen, jotka koottiin päällekkäin pinoon ja kannettiin rohkimispaikalle aumoihin. Rohkiminen tehtiin
rohkapenkissä kahden vastakkain istuvan henkilön voimin. Irronneet sylkyt puitiin ja niistä jätettiin seuraavan vuoden siemen ja loput syötettiin puitujen sylkkyjen kanssa lehmille hauteena. Usein seuraavan vuoden siemen kuitenkin ostettiin, sillä kuidun viljelyssä ei tullut hyvää siementä.
Rohkitut sormaukset sidottiin suuremmaksi nipuksi, pioksi rukiin oljilla. Piot liotettiin painon alla kylän yhteisessä liossa, mutta joskus liotettiin myös pellolla. Kun kuitu alkoi reilun viikon päästä irrota, nostettin pellavat liosta ja annettiin valua kuivemmaksi. Sitten ne levitettiin heinäpellolle kuivumaan. Hajotoksella ne saivat olla reilun viikon, jonka jälkeen ne koottiin taas lyhteiksi. Sitten pellavat vietiin riiheen kuivumaan, sillä loukutus ja lihtaus onnistuivat parhaiten kuivana.
Vanhaan aikaan loukut olivat häntäloukkuja, mutta jo sata vuotta sitten yleistyivät rullaloukut ja lihtauskoneet. Oli myös ammattimaisia pellavaloukkuja. Loukutuksessa pellavan korren rakenne murtui ja puumaiset kuoriosat eli päistäreet irtosivat. Päistäreet päätyivät eläinten kuivikkeiksi tai lämmöneristeeksi. Lihta oli pienempi kuin loukku, mutta periaatteeltaan samanlainen. Pellavat, joita ei itse käytetty, myytiin loukutettuina ja lihlattuina markkinoilla tai kaupunkireissuilla. Tampereen Pellavatehdas järjesti pellavamarkkinoita syksyisin Kurhilassa Kevarilla, sittemmin Viitailassa Konkosella, kunnes ne loppuivat 1940-luvulla.
Itselle jätetyt pellavat vilottiin. Vitomisessa lihdan rautaisen kansipuun ympärille kierrettiin joku vaate, jolloin rako tuli ahtaammaksi. Lihlatessa ja vitoessa kuiduista irtosivat tappurat. Tappuroita käytettiin aseiden puhdistamiseen ja hirsiseinien tilkitsemiseen. Vitomisen jälkeen seuraava vaihe oli häkilöinti. Häkilä on lauta, jonka päihin on laitettu piikkejä, toiseen päähän tiuhempaan. Kuituja vedettiin piikkien läpi ja tässä vaiheessa kuiduista erosivat rohtimet. Rohtimista saatiin huonompia kuteita ja loimia. Häkilöinnin tuloksena saatiin aivinoita. Kun haluttiin hienoa lankaa, piti aivinat vielä harjata. Tässä työvaiheessa syntyneet lyhyet harjeet päätyivät kuteiksi.
Mikonpäivästä loppui hämäränhyssy ja aloitettiin puhdetyöt. Kynttilänpäivänä piti langat olla kehrättyinä ja päästiin kankaita kutomaan. Laskiaisena tehtiin monia pellavaan liittyviä taikoja. Mentiin jo hyvin aikaiseen liukuamaan mäkeä – etenkin lapset. Ensimmäinen mäessä sai parhaat pellavat. Herätyskelloja kun ei ollut, yritettiin juoda vähän ja syödä paljon suolaista, että olisi yöllä herätty janoon. Myös tuleva rakas saattoi tulla yöllä juottamaan. Mäen laskulla yritettiin saada pitkiä pellavia, kun samalla huudettiin erilaisia pellavan pituuteen ja laatuun liittyviä toivotuksia. Naiset pukeutuivat laskiaisena valkoisiin vaatteisiin, pitivät hiuksia hajallaan, kampasivat hiuksia usein ja lakasivat lattiaa usein, jotta olisi saatu paljon pitkiä ja valkoisia aivinoita.
Laajempi kirjoitus samasta aiheesta löytyy täältä.