Talomuseon rakennukset

Talomuseon päärakennus ja ajokalumuseo löytyvät edelliseltä sivulta. Muut rakennukset (karttakohteet 2-4 ja 6-9) on esitelty alla. Kaikki rakennukset sijaitsevat osoitteessa Kirkkotie 43, Asikkala kk. Karttakuva sivun alareunassa.

Kuva: Ilkka Murto

Esihistorianäyttely, vas.,
(karttakohde 2)

Tämä palonkestävä rakennus oli tehty 1800-luvulla rakennetun pappilan päätyyn kirkonkirjojen säilyttämistä varten. Nykyisin rakennuksessa on näyttely, joka kuvaa luontoa ja ihmisten elämää esihistoriallisella ajalla.

Luhtiaitta, oik.,
(karttakohde 3)

Kaksikerroksinen aitta on 1700-luvulta kirkonkylän Piekkolasta. Yläkerrassa säilytettiin vaatteita, alakerrassa viljaa ja tarve-esineitä. Kesäaikana aitassa myös nukuttiin.

.
.

Savusauna, vas.,
(karttakohde 4)

Mikkolan mallassauna Kurhilan kylästä. Savusaunassa, jossa kylvettiin, tehtiin myös maltaat ja talkkunat, sekä palvattiin lihat. Eteisessä eli kodassa kuumennettiin vettä ja tehtiin sahti.

Vilja-aitta, oik.,
(karttakohde 6)

Turvekattoinen vilja-aittarivi Paakkolan kylän Mäkelästä.

.
.

Hevostalli, vas.,
(karttakohde 7)

Terrihaudan kaksikerroksinen, 1700-luvun hevostalli Vesijaolta. Parsilla säilytettiin hevosten heinät.

Heinälato, oik.,
(karttakohde 8)

Vähä-Äiniön eli Äinösten Haasinsaaresta.

Kuva: Leena Lehtinen
.
.

Riihi ja hevoskierto, vas.,
(karttakohde 9)
Riihi, joka on rakennettu 1813 on siirretty Kurhilan Hetkalta.
Riihen etualalla oleva hevoskierto ja sen katos ovat Paakkolasta.

Museoalueen kartta
Kuva: Leena Lehtinen
Kurkistus talomuseoalueelle puuvanhuksen siimeksestä.

Takaisin Museot-sivulle

Comments are closed.