Tekemisen taitoa

Videolla Erkki Raunio kertoo pellavan matkasta pellolta kankaaksi. Videon kesto 7 min 16 sek.
.

Tallukkajalat ja harjasniskat Asikkalassa

Kaikilla pitäjillä ja kylillä oli oma haukkumani­mensä eli köllinsä, joilla niiden asukkaita kiusoi­teltiin. Pilkkanimet olivat erityisesti miesten pe­rinnettä, joita käytettiin markkinoilla ja nuorten miesten kylätappeluissa nostattamaan oman kylän henkeä (Kirsti Mäkinen 2007).

Asikkalalainen oli naapuripitäjäläisten puheissa harjaniska, hevosvaras, hienonjauhattaja ja tal­lukkajalka. Suosituin pilkkanimi on ollut hienon­jauhattajat, joka olisi syntynyt todellisuudessa sat­tuneesta tapauksesta. ”Kaksi Asikkalan isäntää, jotka olivat vihoissa keskenään, sattuivat yhtaikaa Vääksyn myllyyn. Toinen isäntä sai kuormansa jauhettua, käänsi salaa tuutin pois kivien päältä ja laski kasat (ulosteensa) myllyn silmään. Mylläri ei huomannut tapausta, vaan jauhatti kasan uudel­leen.” Tästä syntyi sanonta: ”Asikkalan äijä män myllyyn ja paskans myllyn silmään. Kyl tuli hie­noja jauhoja. Tätä juttua ei o uusittu toiseen ker­taan.”

Joku asikkalalainen oli varastanut hevosen tai useampiakin, ja siitä on koko pitäjä saanut kuulla. ”Se ei o oikea asikkalaine, jokei seittentä kertoa omaansa varasta”. Hevonen oli arvokas eläin, omaisuutena niin kuin nykyisin auto. Hevosia va­rastettiin talleista ja laitumilta, ja niistä julkaistiin etsintäkuulutuksia paikallisissa lehdissä.


Pellavasta tehdyt kovapohjaiset tallukat ovat ol­leet asikkalalainen käsityötuote, todellinen taide­teos. Nimityksinä tallukka ja tallukkajalka ovat  Asikkalassa yhä käytössä, siinä on hyväntahtoista huumoria ei hal­veksuntaa. Pitäjässä on mm. hotel­li Tallukka, jolla on yli 50-vuotinen historia.

Tekeillä olevat tallukat. (Raunion Pellavamuseo)
Lapsen tallukat.

Ja näin tallukka valmistetaan

Mehiläisenhoito

Pastori Alfred Mäkisen mehiläistenhoitokoulusta olkipesäkurssiin

.

Mehiläisten hoito on vanha suomensukuisten kansojen elinkeino, joka on säilynyt elävänä Uralin alueella vanhassa muodossaan. Suomessa ja muissa pohjoismaissa hunajan käyttö ja siten mehiläistenhoito väheni jo satoja vuosia sitten, kun siman juonti korvautui oluen juonnilla ja sokerin tuotanto muulla tavoin kehittyi. Kun villimehiläisiä alettiin hoitaa hunajan saamiseksi, niin aluksi mehiläisiä houkuteltiin asumaan ontoissa puunrungoissa, joista hunajaa sitten käytiin keräämässä. Tämä vanhin pesämalli poistui lopullisesti käytöstä 1800-luvun aikana. Myös olkipesä on ollut jo kauan tunnettu ja siitä on ollut etenkin Saksassa erilaisia versioita käytössä. Olkipesä oli halpa ja suhteellisen helppotekoinen ja tämän pesätyypin tekemiseen Kotiseutuyhdistyksen vuonna 2010 järjestämä kurssikin keskittyi. Nykyaikaisten pesien edeltäjät, kehyspesät, kehitti englantilainen Wren 1600-luvun puolivälissä ja kerrospesät 1800-luvun alkupuolella skotlantilainen Kerr Stewartonissa.

Sittemmin nämä erilaiset puusta valmistetut, nykyaikaista pesää edeltävät pesät, alkoivat vallata jalansijaa hunajantuotannossa. Mehiläisten hoidon kehitys on ollut myös kirkon suosiossa, sillä erilaisia kehyspesiä kehittivät etenkin pastorit. Myös Suomessa Ikaalisten kirkkoherra J Vuorio kehitti vanhaa länsisuomalaista kehyspesätyyppistä mehiläispesää edelleen. Kehyspesissä oli jo nykyisenkaltaiset liikuteltavat kennokehykset. Seuraava kehitysvaihe olivat kerrospesät, joita voitiin purkaa ja koota kerroksina, mikä helpotti etenkin pesän puhdistamista. Amerikan yhdysvalloissa tästä kehitettiin oma versio, jossa pesän eli mehiläisten eri toiminnot kyettiin paremmin pitämään rajoitetuilla alueilla.

Asikkalan kirkkoherra Alfred Mäkinen kehitti viimeksimainitun perusteella Suomen oloihin sopivan version, ns. Mäkisen kerrospesän. Kirkkoherra Mäkinen oli innokas mehiläisten hoidon edistäjä ja piti vuosina 1902-1909 kirkonmäellä mehiläistenhoitokoulua. Muutettuaan Asikkalasta Somerniemelle, niin hän piti koulua sielläkin vuosina 1910-1917. Asikkalan kirkonkylässä on myöhemminkin järjestetty mehiläisenhoitokursseja kylään 1980-luvun alussa siirtyneessä Päijät-Hämeen Maatalousoppilaitoksessa. Ohessa on myös V A Rautellin ottama kuva ”pastori Alfred Mäkisen mehiläistenhoitokoulu Asikkalassa” vuodelta 1903 (Finna, Museovirasto). Kuvan olkipesät näyttävät huomattavasti erilaisilta kuin vuoden 2010 kurssilla tehdyt Lüneburgilaistyyppiset olkipesät.

Takaisin Paikallista arkea -sivulle

Comments are closed.