Pappilan vanha kivinavetta eli asikkalalaisittain ometta toimii nykyisin ajokalumuseona. Ometta on tehty ilmeisesti vuoden 1880 tienoilla, samoihin aikoihin kuin kirkko. Seinäkivet ovat osin säännöllisiä, osin sekalaisia lohkareita. Rakennuksen alkuperäinen katemateriaali oli päre. Kate on myöhemmin vaihdettu kauemmin kestäväksi betonitiilikatoksi. Kun alueelle tehtiin talomuseo, antoi seurakunta myös ometan Asikkalan Kotiseutuyhdistyksen käyttöön. Rakennuksesta tehtiin ajokalumuseo, joten sisärakenteet poistettiin ja lattia valettiin betonista. Sinne tuotiin erilaisia hevosvetoisia vaunuja, kärryjä, rekiä ja rattaita. Asikkalan seurakunta lahjoitti rakennuksen vuonna 2007 Kotiseutuyhdistykselle. Rakennus on noin kaksitoista metriä leveä ja kaksikymmentäyksi metriä pitkä, joten kattopinta-alaakin on noin 340 m2.
Rakennuksen jääminen eläinten pidon loputtua kylmilleen on aiheuttanut ehkä routavaurioita seiniin. Rakennuksen sisään on tullut vettä ja ylärinteen puolelle on kaivettu kaivanto veden johtamiseksi muualle. Pappilan puoleisessa päätyssä kaivanto on tehty liian lähelle kiviseinää, jolloin maapaineen vähetessä seinä on alkanut liikkua. Vastaavalla kohdalla etuseinän alla on suuri maakivi, joten etuseinäkin on alkanut liikkua rakennuksen luonnollisen painumisen sekä ehkä osin routavaurion seurauksena. Tiilikatto oli jo vuosia sitten rapautunut ja sammaloitunut ja jo lahjoitushetkellä vuotava. Tiilikattoa kannattelevat puut ovat osin toukkien syömiä ja läpi vuotanut vesi on aiheuttanut vaurioita rakenteisiin.

Lähes lahjoitushetkestä lähtien on tehty erilaisia suunnitelmia katon ja jopa kattorakenteiden ja välikaton uusimiseksi. Tiilikaton uusimista tiilikatoksi ei rakennuksen liikkumisen takia harkittu, sillä tuon kokoinen tiilikatto painaa noin 10 tonnia enemmän kuin peltikatto. Lisäpainoa tulee vielä märistä sammaleista ja talvella katolla viipyvästä lumesta. Alueellisen vastuumuseon rakennusasiantuntija kävi tarkastamassa tilanteen vuonna 2021 ja hänen mielestään toukan syömät kattorakenteet eivät aiheuta vaaraa muille rakennuksille eikä kokoelmille. Siten päädyttiin pienimuotoisempaan rakennushankkeeseen, jossa pelkästään painava tiilikatto vaihdetaan konesaumattuun peltikattoon. Rakennuskatteen vaihdolle piti hakea Asikkalan kunnalta toimenpidelupa, sillä rakennus sijaitsee valtakunnalliseti arvokkaassa ympäristössä.
Museoviraston avustus tuotti alkupotin katon uusimiselle. Rahoitusanomuksia tehtiin eri tahoille, mutta harva taho haluaa tukea pelkkää rakentamista tai rakennuksen korjaamista. Raju materiaalien hintojen nousu sodan seurauksena ja tuen vähyys uhkasivat estää koko hankkeen. Talven aikana peltien hintojen nousu oli 70 % ja puutavaran hinnat olivat kaksinkertaistuneen. Vasta toukokuiset rahoitusanomukset toivat tulosta: Järvi-Hämeen Osuuspankki ja Asikkalan seurakunta lupasivat molemmat huomattavat avustukset. Pienkeräys innoitti muutamia yksityishenkilöitä lahjoittamaan ja niin katto päätettiin tehdä. Kesällä onneksi materiaalien hinnatkin laskivat.

Yhdistys piti talkoot katon teon kannalta haitallisten puiden ja pensaiden kaatamiseksi navetan vierestä. Samana päivänä sisällä olevat esineet suojattiin hallaharsolla ja kevytpeitteillä. Vanhan tiilikaton purkutalkoita pidettiin neljänä päivänä. Ensimmäisenä purkupäivänä vuokrattiin kurottaja ohjaajineen, sillä traktorilla ja peräkärryllä ei päässyt joka paikassa räystään alle. Tiilit heitettiin käsin suoraan peräkärryyn. Peltikattoliike huolehti muutoin kaikesta muusta, jopa purkamansa materiaalin poisviennistä. Uusi katto on vielä maalattava, mutta arvokkaat hevosajokalut ovat jo nyt arvoisessaan suojassa.
Kuvia ajokalumuseon sisällöstä löytyy kuvagalleriasta.